Phu Quoc

Meillä oli todella mielenkiintoinen bussimatka Ho Chi Minhistä Ha Tieniin. Eihän meistä kukaan pystynyt nukkumaan kunnolla, kun bussi pomppi ja hyppi huonojen teiden vuoksi (paitsi tietenkin Ruusa, joka yleensä aina alkaa pilkkiä jo ennen kuin lentokone on ilmassa tai bussi lähtenyt liikkeelle). Vähän väliä kaikki valot lätkäistiin päälle, ja kerran kuski päästi jopa kaupustelijoita sisälle myymään ruokaa. 

Bussilippuja ostamassa 

Ylähyllyllä :D

Matkalla oli yksi tauko, ja kuten tähän mennessä jokaisella bussimatkan tauolla, ei meillä ollut mitään tietoa kuinka kauan se kestää. Bussit vain pysähtyvät johonkin missä on vessa ja ehkä ravintola. Joskus käytettävissä on "kunnon vessa", joskus kyykkyvessa. Parhaimmillaan tarjolla on vain koppi, jossa on reikä lattiassa ja iso saavillinen vettä, jolla kait huuhdellaan "pönttö" ja pestään kädet. On oikein tunnelmallista tehdä tarpeet yhdessä gekko-liskojen kanssa, kunhan on muistanut ottaa omat vessapaperit mukaan. Tauoilla on näppärä katsoa paikallisista matkustajista mallia, kerkeääkö tällä kertaa syödä vai käydä vain vessassa.

Selvisimme kuitenkin yöbussista hengissä lauttarantaan, jossa odottelimme Phu Quocille lähtöä riippukeinuissa pötkötellen. Päästyämme perille ja nähtyämme paikan, missä hotellimme sijaitsi, meidät valtasi suuri pettymys. Hotelli oli keskellä rakennustyömaita, ja jopa majapaikkamme oli vielä keskeneräinen. Päätimme ottaa päiväunet ja lähteä uusin voimin tutkimaan ympäristöä. 

Hotelli oli kaunis...

... mutta ympäristö ei miellyttänyt silmää

Ensimmäisenä halusimme SYÖMÄÄN. Alueen ravintolatarjonta ei ollut kovin suurta. Ruokaa sai vain muutamien jo toiminnassa olevien hotellien ravintoloista. Paria eri paikkaa kokeiltuamme löysimme suosikin, jossa sitten istuimme aamupalalla joka aamu ja illallisella melkein joka ilta. Ruoka ei ollut niin edullista kuin olimme odottaneet. Koska alueesta on ilmeisesti tarkoitus rakentaa valtava luksuslomakeskus, kaikki on vähän kalliimpaa kuin muualla. Jos yritimme mennä paikallisten pitämiin katukeittiöihin syömään, ruoan tilaaminen oli mahdotonta, kun ei ollut ruokalistoja eikä yhteistä kieltä. Pelkäsimme, että jos tilaamme täysin summassa jotain, olisi lautaselle voinut tulla naapurin koira.

Onneksi rantamme oli ihana. Pienen kävelymatkan päässä hotellilta saimme nauttia ilmaisista aurinkotuoleista ja kirkkaasta vedestä. Vaikka vieressä oli iso resortti, ranta oli oikein rauhallinen. Tarjolla oli kyllä monenlaisia vesiurheiluakiviteetteja, mutta nekin olivat niin kalliita, ettei asiakkaita juuri näkynyt. 

Long beach

Ikkunattomassa huoneessa vietetyn ensimmäisen yön jälkeen kerroimme hotellin henkilökunnalle kohteliain sanankääntein, että lomakohteemme ei aivan vastannut odotuksiamme. Murheemme ymmärrettiin, ja saimme heti vaihtaa pienen neljän hengen huoneemme kahteen tilavaan ja valoisaan kahden hengen huoneeseen (ilman lisämaksua!). Kun vielä vuokrasimme skootterit, meillä oli lähes kaikkea mitä voi toivoa: ihana ranta, kiva hotelli ja kulkupeli jolla vaihtaa maisemaa halutessaan. Skoottereilla kävimme yömarkkinoilla syömässä ja muutenkin kylillä pörräämässä. Ruusa testasi menopelin huippunopeuden; 80 km/h, jos nopeusmittari näytti oikein. Tehoa siis ajokeissa riitti, mutta muuten ne vastasivat käsitystämme vietnamilaisesta laadusta: muutamasta puuttui toinen peili, osassa nopeusmittari ei toiminut ja vilkut pääsääntöisesti toimivat vain jompaan kumpaan suuntaan. Onneksi vuokraaminen oli kohtuuhintaista. Kahden päivän mopovuokra ja kahden päivän polkupyörävuokra maksoivat yhteensä 460 000 dongia, eli noin 17 euroa. Vaikka liikenne Phu Quocilla ei ollut mitään verrattuna Ho Chi Minhiin, niin oli kuitenkin todella jännittävää ajella tööttäilevien mopojen, autojen ja rekkojen keskellä. Välillä jouduimme väistelemään jopa lehmiä. Liikennesääntöjä ei tosiaan Vietnamissa ole tuskin ollenkaan, ei me ainakaan sellaisia huomattu. Kunhan käyttää kypärää niin muuten ei ole niin justiinsa (myös pyöräily- tai rakennuskypärä näytti kelpaavan).

Bensaa pystyi ostamaan myös teiden varsilla olevista kojuista

Lauran mopo hajosi kesken kaiken, mutta onneksi ystävällinen herrasmies vei mopon ja meidät lähimmälle korjaamolle. Korjaus maksoi 10 000 dongia eli 0,40 euroa, jonka herrasmies olisi maksanut jollei Laura olisi kerennyt estää tämän aikomusta. Ja antoipa vielä miehelle Cokis-tölkin vaivanpalkaksi. Eikä kyllä jaksettu viedä kuittia korjauksesta mopon vuokraajalle :D

Tiet

Kaupat ovat välillä todella mielenkiintoisia

Toiseksi viimeisenä päivänä ennen lähtöä Niina ja Laura löysivät mopoillessaan mainion reppureissaajien rannan, Bai Bien Cua Canin. Jos vielä joskus tulee mahdollisuus matkustaa Phu Quocille, majoitumme ehdottomasti sinne!

Phu Quocilta menimme takaisin Ho Chi Mihn Cityyn lentämällä (yksi yöbussimatka riitti meille). Siellä olimme vielä kaksi yötä ennen lähtöä reissumme viimeiseen kohteeseen, Thaimaahan. 

Sydämellisin terveisin,

repureissaajat